Kehto Haastattelut
No Gravatar

Kuka on Thomas Sanderson ja mikä on Cloud 9? Thomas kertoi Kehdolle historiastaan ja valotti hieman tulevaakin.




Cloud 9 ja Thomas Sanderson


Teksti: Anssi Uimonen Kuvat: Baikonur, Olli Ruhanen, Johanna Aho


25-vuotias Helsingissä vaikuttava bilejärjestäjä ja DJ Thomas Sanderson esittäytyy lukijoillemme ja kertoo mm. Cloud 9:n kuulumisia kuluvalle vuodelle.

Etelä-Lontoon poikia

Thomas aloitti soittamisen Etelä-Lontoossa kolmentoista vanhana. Levyjen pyörittämisessä hän sai opastusta ystäviltään ja vietti suurimman osan koulupäivistään hengailemalla A&D-levyliikkeessä Etelä-Lontoon Mitchamissa. Toinen merkitsevä levykauppa, joka on vaikuttanut Thomaksen uraan, oli Big Apple Records Croydonissa. A&D lopetti toimintansa vuonna 2002 ja Big Apple Records kulkee nykyään nimellä Mixing Records.

Siinä vaiheessa, kun garage-skene löi itsensä läpi saarivaltiossa, alkoi meininksi mennä turhan väkivaltaiseen suuntaan. Jengit kääntyiväät toisiaan vastaan ja se oli Thomaksen vanhemmille liikaa. Hänen vanhempansa saivat tarpeekseen pojan häiriökäyttäytymisestä ja kotiinsaapumisista ”idiootin-laulun aikaan” aamusta, jonka vuoksi he lopulta päättivät lähettää nuorukaisen hänen äitinsä synnyinmaahan Suomeen.

Aloilleenasettuminen Suomessa

Kun Thomas saapui 16- vuotiaana yksin Suomeen, päätti hän jättää musiikin taka-alalle ja keskittyä elämiseen. Itsensä löydettyään oli aika asettua aloilleen. Muutamien vuosien päästä, kun Thomas oli parikymppinen, hän tutustui muutamiin kavereihin, jotka omistivat levysoittimet ja vinyylejä. Kaverukset päättivät muuttaa yhteen ja Thomaksenkin ote levyjen pyörittämiseen alkoi jälleen herätä.

Ennenkuin hän huomasikaan, oli hän järjestämässä jokaviikkoisia kotibileitä. Thomas teki myös hiljalleen itseään tutuksi Turun klubiskenessä, mutta muutaman vuoden jälkeen jokaviikkoinen kotibilettäminen ja samoilla klubeilla luuhaaminen alkoi maistua puulta. Thomas turhautui siihen, ettei Turussa soitettu juuri mitään muuta kuin teknoa ja trancea. Eikä mikään ihmekään, kun nuori britti on kasvanut garagen, grimen ja drum ’n’ bassin parissa. Häntä alkoi houkuttamaan oman klubi-illan perustaminen ja samalla hän voisi tuoda vanhoja ystäviään soittamaan tänne kylmään pohjolaan.

Rakkautta ja Cloud 9:n syntymä

22-vuotiaana hän tapasi silloisen tyttöystävänsä Miisa Soinin. Miisa keksi nimen Cloud 9 ja antoi Thomakselle hänen kaipaamaansa inspiraatiota lähteä järjestämään historian ensimmäistä Cloud 9- iltaa. Maaginen päivä oli syyskuun puolivälissä 2007, kun Cloud 9 avasi ovensa S-Osiksessa Turussa. Turussa he järjestivät vielä kymmenen iltaa, ennenkuin oli aika vaihtaa isompaan.

He tapasivat enemmän artisteja, promoottoreita ja klubin omistajia saadakseen isompia ja parempia iltoja aikaiseksi. Ensimmäinen iltama Helsingissä järjestettiin tammikuun lopulla 2009, Cloud 9 Premieré Bar Loopissa. Seuraava askel oli luonnollisesti ”Lé Grandé Opening” Virgin Oilissa. Avajaiset olivat massiivinen avaus Helsingin klubikulttuurissa. Thomas sai paljon apua Helsinki Tuotannoilta, jotka ottivat hänet yhdeksi promoottoriksi uuteen yritykseensä. Hän kiittääkin koko avustanutta tiimiä tästä mahdollisuudesta päästä Helsinkiin hyvin sisälle. Helsinki Tuotannot auttoivat Thomasta liiketoiminnallisissa asioissa ja antoivat hänelle työkeikkoja mahdollisuuksien mukaan.

20 keikkaa ja kaksi kiertuetta viime vuonna hoitanut Thomas on sanojensa mukaan pyrkimään levittämään dubstep- ja drum ’n’ bass-kulttuuria tuomalla Suomeen kansainvälisiä artisteja, kuten esimerkiksi 16 BIT, Stenchman, Clipz ja Reso. Tiimityöskentely Miisan ja hänen välillään on hyvin toimivaa Thomaksen järjestäessä esiintyjät ja promootion ja Miisa vastaa mainospuolesta ja ylläpidollisista tehtävistä, Thomas toteaa.

Suunnitelmia 2010

Cloud 9 tulee järjestämään isomman dubstep ja drum ’n’ bass-tapahtuman joka toinen kuukausi Redrumissa ja kesällä olisi tarkoitus järjestää yksipäiväiset festarit. Enempää Thomas ei suostu vielä tässä vaiheessa paljastamaan tulevasta festarista. Myös hiljattain avattu KELA pyörii Redrumissa joka keskiviikko. KELA-konsepti on hauska ja lama-aikaan sopiva, sillä 5 € sisäänpääsymaksua vastaan ihmiset saavat juotavaa vastineeksi. –KELA auttaa ihmistä hädässä, Thomas kertoo.

Thomas haluaisi vielä lopuksi kiittää Helsinki Tuotantojen Ilari Laurikaista, Antti Rasia (Paul Easy), Tuomas Leppilampea (Genki), Misc Managementin Oded Pelediä, Clinicin Marko Kantolaa, Playgroundin Jaswinder Singh Sekhonia sekä Ed Valientea. Kannattaa myös käydä tarkkailemassa Cloud 9:n MySpacea tai ottaa Thomakseen yhteyttä Facebookissa. Tsekkaa myös Miisa Design Facebookissa.

Thomas haluaa myös kiittää ystäväänsä Joelle Reeferiä, joka on miehen sanojen mukaan ollut iso inspiraation lähde ja “ideapankki”. Joelle on auttanut omalta osaltaan Cloud 9:n toimintaa Helsingissä. Thomas vinkkaa myös, että pitäkää korvanne höröllä www.bigtv.fi- palvelun osalta, isoa projektia tulossa.

Seuraava isompi tapahtuma on 26.03.2010 Redrumissa, jolloin Briteistä saapuvat kansaamme viihdyttämään Akira Kiteshi ja Raffertie. Bassovoittoiset iltamat tiedossa?

2 Kommentit to “Haastattelussa: Cloud 9”

    kekeNo Gravatar
    February 17th, 2010 at 11:01 pm

    Kiinnostava aihe, mutta laadullisesti hirveää kuraa koko artikkeli. Peruskoulun äidinkielen esseekö tämä on?

    JamesNo Gravatar
    February 18th, 2010 at 6:58 pm

    True dat, lisäksi Thomasin elämäntyö Turussa on parhaimmillaankin keskinkertaista puskentaa, ja huhujen mukaan mies olisi velkaa illoistaan käsistä lähteneen edustamisen takia.

Vastaa

Please leave these two fields as-is:

Protected by Invisible Defender. Showed 403 to 153 bad guys.

Tilaa KEHDON feed postiisi:

Hae Kehdosta

Kehdon mukana

Mainokset