No Gravatar
Joulukuinen KEHTOblaster Sessions paneutuu tällä kertaa kylmien äänimaailmojen sijaan Ibizatunnelmaan ja housebiitteihin. Tarjoilijana toimii Sessions2:n takaa tuttu Caro²




KEHTOblaster Vol SESSIONS2 – Caro²



KEHTOblaster Sessions on joulukuussa edennyt toiseen episodiinsa. Jo pelkästään osuvan nimiyhteensattuman vuoksi meillä on kunnia kutsua vuoroon suurta mainetta niittänyt suomalainen bilevalokuvauskollektiivi SESSIONS2. Edustustehtävän vastaanotti House -musiikin pikkujättiläisenäkin tunnettu SESSIONS2:n site manager Caro².


Caro² on monessa sopassa keitetty DJ, joka on vaikuttanut Itä-Suomen akselilla useamman klubin ja tapahtuman taustavoimissa. Päällimmäisenä näistä mainittakoon rentoon tunnelmaan painottunut Fiilis -klubi, jossa Caro² toimii yhtenä seitsemästä valikoidusta vakio-DJ:stä.


“Vuonna 1985 alkanut pianonsoittoharrastus on vaikuttanut suuresti Caro²n nykyiseen soundiin. Tunnusmerkkeinä voi pitää selkeitä ja vahvoja vokaaleilla höystettyjä clubi-biittejä, kuitenkaan unohtamatta iloisia piano-, jousi-, tai puhallinsoitin melodioita”


Uran varrelta mainittakoon Caron debyyttiesiintymiset Houseparatiisi Ibizan rannoilla viime kesänä.  Äärimmäisen tyylikkästä kuvamateriaalia Hush- ja Plastik -klubeilta löytyy linkkien takaa. Artistin taustalta löytyy myös ravintolakeikkailua, useamman kymmenen DJ:n kouluttaminen miksauksen saloihin ja iloisen housen sanoman julistamista Suomen lähes joka kolkasta. Nykyään Caro² onkin tervetullut lisäys lineuppeihin ja miehen setit ovat kysyttyä tavaraa niin levyjensoiton, kuin valokuvauksenkin puolella.


Kysyttyä materiaalia ovat myös Caro²:n miksaukset ja edellisestä julkiseen jakoon tulleesta mixtapesta onkin jo aika lähes 1½ vuotta! Niinpä KEHTOblaster Sessions(2) ylpeydellä esittää täysin tunnin mittaisen eksklusiivisen housepläjäyksen SESSIONS2:n keulahahmolta. Seuraavaa settiä saadaan varmasti odottaa jälleen pitkään, joten poimi tämä samantien ja nauti!

Tsekkaa myös Caro² Facebook -group ja Twitter-profiili sekä SESSIONS2 ja Fiilis.org.


KEHTOblaster Vol SESSIONS2 Caro2 www.kehto.fi by KEHTO Magazine

Tai lataa setti suoraan koneellesi.

Tracklist

  1. We Deliver feat. Erire – Breathe Again (The Shapeshifters Vocal Mix)
  2. Logical Groove feat. Diana Waite – Pieces (Pablo DJ Club Mix)
  3. Alibi vs Rockefeller – Sexual Healing (Freemasons Vocal Mix)
  4. Dub Deluxe – Sex on sax (Sunloverz Remix)
  5. Mike Polo – Gipsy Woman (La Da Dee La Da Da) (Main Extended)
  6. Denis The Menace & Jerry Ropero vs Young Rebels – Time To Turn Around (DTM & JR Club Vox)
  7. Shine Fish – French Loving (Original Mix)
  8. House Bros feat. Carol Jiani – Keep On (House Bros disco 54 Mix)
  9. Conga Squad – Too Blind 2 See (extended original vocal Mix)

kehtoblaster_sessions2_kuvitus

Kuva: J-P Pirinen

Mitä sinulla on sanottavanasi? Jätä kommenttisi, osallistu keskusteluun.

Please leave these two fields as-is:

Protected by Invisible Defender. Showed 403 to 248 bad guys.

Hae Kehdosta

Kehdon mukana

Videoreportaasi

Tilaa KEHDON feed postiisi:

Mainokset